Kävijöille

Saapuminen

Konserttien esittelyn yhteydessä on kerrottu konserttipaikka. Turun musiikkijuhlien konsertteja pidetään eri puolilla Turkua, joten konserttipaikan sijaintiin kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen konserttia. Myös reitti kannattaa tarkistaa etukäteen.

Konserttipaikalle kannattaa tulla ajoissa. Suosittelemme, että saavut viimeistään 15 min ennen konsertin alkua, jotta kaikki ehtivät löytää paikkansa. Jos lunastat tai ostat lippuja konserttipaikalta, kannattaa paikalla olla noin puoli tuntia ennen konsertin alkua. Lipunmyynti konserttipaikalla alkaa tuntia ennen tilaisuuden alkua.

Jos konsertti on alkanut, ei myöhästynyttä yleisöä yleensä päästetä sisään. Jos konsertissa on väliaika, voi sisään päästä viimeistään silloin. Joissain tapauksissa yleisöä voidaan päästää sisään myös konsertin aikana (esimerkiksi aplodien kohdalla). Musiikkijuhlien henkilökunta opastaa paikan päällä.

Kuvaaminen ja matkapuhelimet

Valokuvaaminen ja ääni- tai kuvatallentaminen ei ole sallittua konserttien aikana, sillä se voi häiritä sekä esiintyjien että kuulijoiden keskittymistä. Matkapuhelimen virta tulee kytkeä pois esityksen ajaksi, sillä se saattaa häiritä äänitekniikkaa.

Väliaikatarjoilu

Joissain konserttipaikoissa (mm. Konserttitalo, Logomo ja Sigyn-sali) tarjoilun konsertin väliajalle voi varata etukäteen. Lisätietoja konserttipaikkojen omilta internetsivuilta.

Festivaalikirja

Turun musiikkijuhlien kaikkien konserttien ohjelmat ja taiteilijoiden esittelyt on koottu festivaalikirjaan, joka korvaa yksittäiset konserttiohjelmat. Kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti) kirja on kattava tietopaketti konserttikävijälle sekä mukava muisto musiikkijuhlavierailusta. Kirja ilmestyy heinäkuun lopussa ja on myynnissä konserttien yhteydessä konserttipaikoilla, lippukassalla sekä Turun Stockmannin ja Wiklundin Lippupalvelun myyntipisteissä.

Liikuntarajoitteiset

Liikuntarajoitteiset pääsevät lähes kaikkiin konserttipaikkoihin. Poikkeuksena ovat konsertit, joiden yhteydessä järjestetään opastettuja kierroksia ja kuljetuksia. Jos pyörätuolissa istuvalla tai näkövammaisella kuuntelijalla tulee olla mukana saattaja, on tämän lippu ilmainen.

Lapset ja alaikäiset

Turun musiikkijuhlilla on joka vuosi erityisesti lapsille ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa. Lapset ovat tervetulleita myös muihin konsertteihin. Konsertin pituus kannattaa tosin ottaa huomioon ja miettiä, soveltuuko konsertin sisältö lapselle. Aikuinen, jonka seurassa lapsi saapuu konserttiin, on lapsesta vastuussa. Alaikäiset pääsevät myöhään alkaviin tai ravintolatiloissa pidettäviin konsertteihin aikuisen seurassa.

Pukeutuminen

Turun musiikkijuhlat on kesäfestivaali ja toivomme, että yleisö pukeutuu rennosti ja sääolosuhteet huomioon ottaen. Erityisesti ulkoilmakonsertit voivat yllättää tihkusateella, auringonpaisteella tai räntäsateella. Tarvittaessa voit ostaa kertakäyttösadetakin lipunmyyjiltä.

Löytötavarat

Löytötavaran löytäneitä pyydetään olemaan yhteydessä konserttipaikan vahtimestareihin tai kysymään neuvoa Turun musiikkijuhlien henkilökunnalta. Kadonneita tavaroita voi kysellä Turun musiikkijuhlien toimistolta tai konserttipaikalta.

Taiteilijatapaamiset

Toisinaan järjestämme keskustelutilaisuuksia tai artistitapaamisia festivaalin aikana. Ilmoitamme näistä aina nettisivuilla.