OHJELMA
pe 10.8.
la 11.8.
su 12.8.
ma 13.8.
ti 14.8.
ke 15.8.
to 16.8.
pe 17.8.
la 18.8.
su 19.8.

KOKO OHJELMA SARJAT
TILAA ESITE

Taiteellinen johtaja Martti Rousi

Martti Rousi (s. 1960) aloitti sellonsoiton 8-vuotiaana syntymäkaupungissaan Turussa ja opiskeli mm. Timo Hanhisen ja Seppo Kimasen johdolla. Rousi siirtyi myöhemmin Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan, jossa hän suoritti Arto Noraksen oppilaana sellonsoiton diplomin erinomaisin arvosanoin vuonna 1983. Vuosina 1985-86 Rousi opiskeli Fulbright -stipendiaattina Yhdysvalloissa Indianan yliopistossa János Starkerin johdolla ja on täydentänyt opintojaan mm. Valter Deshpaljin, Natalia Gutmanin ja William Pleethin mestarikursseilla.

Voitettuaan 1. palkinnon Turun sellokilpailussa 1982, Rousista tuli säännöllinen esiintyjä kotimaisten orkesterien solistina sekä monilla merkittävimmillä festivaaleilla. Muutama vuosi myöhemmin hänen kansainvälinen uransa lähti nousuun Moskovan kansainvälisissä Tšaikovski-kilpailuissa 1986 voitetun 2. palkinnon myötä. Hän on sittemmin esiintynyt orkesterisolistina eri puolilla Skandinaviaa mm. Ruotsin ja Norjan radio-orkesterien ja Göteborgin orkesterin kanssa sekä mm. Münchenin kamariorkesterin, Puolan kansallisen radio-orkesterin, Toulousen kamariorkesterin ja Moskovan kamariorkesterin solistina. Kapellimestaripartnereinaan hänellä ovat olleet mm. Esa-Pekka Salonen, Okko Kamu, Sakari Oramo, Osmo Vänskä, Olli Mustonen, Leif Segerstam, Valeri Gergiev, Emmanuel Krivine, Bernhart Klee ja Joseph Swensen.

Resitaaleissa hänen pianistikumppaneinaan ovat olleet mm. Pascal Devoyon, Juhani Lagerspetz, Laura Mikkola, Olli Mustonen, Valeria Resjan, Massimo Somenzi ja Kathryn Stott.

Martti Rousi on soittanut myös pianotriossa, jonka muut jäsenet ovat unkarilainen pianisti Peter Nagy ja kreikkalainen viulisti Leonidas Kavakos. Trio soitti debyyttinsä Ateenassa 1989 ja konsertoi sen jälkeen eri puolilla Eurooppaa. Ulkomailla Rousi on kysytty esiintyjä myös useilla kamarimusiikkifestivaaleilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Martti Rousi toimi vuosina 1989-92 Lemin-Lappeenrannan musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Hänet kutsuttiin Turun musiikkijiuhlien taiteelliseksi johtajaksi 1992. Vuodesta 1995 alkaen hän on toiminut sellonsoiton professorina Sibelius-Akatemiassa.

Martti Rousin instrumentin on rakentanut Carlo Giuseppe Testore vuonna 1698.