![]() ![]() | |
|
TaiteilijaesittelytAndres Mustonen | Anna-Liisa Bezrodny | Aurinkobaletti | Bella Davidovitsh | Camilla Nylund | Cremona-kvartetti | Erkki Lahesmaa | Essi Luttinen | Eveliina Kytömäki
Liedmusiikkia Kytömäki on opiskellut Hartmut Höllin johdolla. Vanhaan musiikkiin ja tyylikysymyksiin hän on perehtynyt Aleksei Ljubimovin, Bart van Oortin, Tom Beghinin ja L'Archibudelli-yhtyeen mestarikursseilla. Kytömäki on menestynyt kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Vuonna 1995 Espoon kamarimusiikkikilpailussa hän sai toisen palkinnon. Kesällä 1998 hän voitti Kangasniemen musiikkiviikkojen liedpianistikilpailun. Vuonna 1999 Kytömäki palkittiin Sibelius-Akatemian Helmi Vesa-pianokilpailussa. Elokuussa 2004 hän sai kunniamaininnan Brüggen kansainvälisessä fortepianokilpailussa Belgiassa. Eveliina Kytömäki on esiintynyt kotimaisilla festivaaleilla ja konserttiareenoilla sekä Ruotsissa, Virossa, Belgiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Kytömäki on tehnyt radionauhoituksia Yleisradiolle sekä levyttänyt Väinö Raition lauluja Ondinen A century of Finnish Chamber Music -kokoelmaan. Vuodesta 2002 hän on työskennellyt Turun konservatoriossa pianonsoiton lehtorina. Vuoden 2007 alusta Eveliina Kytömäki on asunut Narvikissa, Norjassa, jossa hän työskentelee kokopäiväisesti kamarimusiikkiyhtye MiN-ensemblessa pianistina. Gabriel Suovanen | Gustva Leonhardt | Helena Juntunen | Ilkka Paananen | Ilmo Ranta | Italian nuoriso-orkesteri | Jan Lehtola | Janne Mertanen | Janne Thomsen | Juuso Nieminen | Laivaston Soittokunta | Leif Segerstam | Marko Ylönen | Matilda Kärkkäinen | Nicholas Söderlund | Olli Mustonen | Pavel Vernikov | Petteri Salomaa | Sami Luttinen | Seppo Pohjola | Sung-Won Yang | Tempera-kvartetti | Teppo Lampela | The Dufay Collective | Tiina Karakorpi | Timo Kotilainen | Tuula Hällström | | ![]() |